Huoli tavaroista

Uudettomuus tuo minusta esiin uusia puolia, tai vanhoja, miten sen ottaa. Eikä aina ole kyse hyvistä asioista.

Eilen poikani rikkoi munaleikkurin, ja minä raivostuin. Munaleikkurin vuoksi. Tiesin, että niin voisi käydä, sillä olin lukenut vastaavasta The Compactin perustajien blogista ennen haasteeseen ryhtymistä. Ajattelin kuitenkin, että minulle ei käy noin, koska olen kokenut saman jo vuosia sitten: raivostunut rikkoutuneen tavaran vuoksi, ja päättänyt, että ihmiset ovat tavaroita tärkeämpiä. Nyt kuitenkin jälleen raivostuin tavaran vuoksi, joten aloin pohtia syitä reaktiolleni.

Vuosia sitten raivostumisen taustalla oli köyhyys ja opittu huoli omaisuudesta, nyt syynä oli tämä haaste ja sen tuoma huoli omaisuudesta. Huoli materiasta on siis säilynyt kaikki nämä vuodet mieleni taustalla, vaikka luulin päässeeni siitä eroon, mutta vasta tämä haaste ja uusi näkökulma ostamiseen toivat sen esiin. (Samalla tavalla kävi muuten shoppailun suhteen, mutta siitä joku toinen kerta.)

Nyt kun en voi milloin tahansa mennä ostamaan uutta rikkoutuneen tilalle, mietin yllättävän paljon sitä, mitä teen, jos jokin tavara rikkoutuu. Suhteeni tavaroihin on muuttunut. Samalla kun pyrin eroon kaikesta turhasta, haluan pitää erityisen hyvää huolta siitä, minkä katson tarpeelliseksi ja varaudun siihen, että tavarat voivat rikkoutua. Aiemmin tavarat vain olivat, enkä ajatellut niitä kovinkaan aktiivisesti.

Munaleikkuriepisodilla oli onnellinen loppu. Rauhoituttuani pyysin lapsilta anteeksi raivostumistani ja selitin vihdoinkin heille, mihin olen ryhtynyt ja mistä on kyse (tosin nuorempi ei varmaan asiaa ymmärtänyt). Olin ajatellut ottaa haasteen puheeksi hyvässä järjestyksessä jossakin vaiheessa. Nyt jouduin improvisoimaan kuusivuotiaalle sopivan selityksen väsyneenä ja hämmentyneenä omasta raivostumisestani. Luulen, että onnistuin aika hyvin.

Pyysin poikaa miettimään, mistä tavarat tehdään ja mistä ne kaikki materiaalit tulevat. Autoin toki pohdiskelussa, ja lopulta tulimme siihen tulokseen, että maastahan ne materiaalit pääasiassa tulevat. Sitten selitin, että kun niitä materiaaleja kaivetaan tai pumpataan, niin syntyy sotkua eläinten ja kasvien kotiin. Sanoin myös, että haluan, että minun takiani sellaista sotkua syntyisi mahdollisimman vähän.

Keskustelu on nyt hautumassa, ja tulevaisuus näyttää, mitä lapsi ymmärsi näin isosta asiasta ja yksinkertaistetusta selityksestäni. Yksinkertaistin tietoisesti, koska en halua kasata lasteni niskaan liian isoa huolta maailman tilasta. Luulen kuitenkin, että on aika alkaa avata maailmankuvaani myös sanoin vanhemmalle pojalleni, joka osaa jo lukea ja on siis karannut minun rajaamastani aikuisten maailmasta.

Haluan opettaa lapsilleni, että tavaroista tulee pitää hyvää huolta, mutta en halua opettaa heitä olemaan huolissaan niiden vuoksi. Haluan opettaa heidät arvostamaan tavaroitaan, mutta arvostamaan ja rakastamaan ihmisiä enemmän. Ja lisäksi haluan opettaa heille, että he ovat osa luontoa, samanarvoisia kivien, eläinten, kukkien ja pilvien kanssa. Ei enemmän tai vähemmän tärkeitä.