Miten kävi Uudettoman haasteen?

Uudettoman haasteelle kävi, kuten haasteille monesti käy, ensin se laimeni ja sitten unohtui. Mutta jaksoin sentään puoli vuotta! Blogia jaksoin päivittää vain kolmisen kuukautta.

Haasteesta on aikaa jo neljä vuotta, joten sen tarkempi ruotiminen tuntuu jokseenkin tarpeettomalta. Listaan siis vain joitakin hajatelmia:

1. Halusin luoda itselleni ekologisen kuluttamisen verkoston. Ainakaan haasteen aikana se ei onnistunut, ja vieläkin tunnen monissa asioissa olevani aika yksin.

2. Halusin selvittää ja opetella käyttämään erilaisia järjestelmiä tavaran pitämiseksi kierrossa. Osa kokeilemistani jutuista osoittautui toimimattomiksi, mutta osa on edelleen käytössä. Kirpputoreja en enää jaksa sen paremmin ostajana kuin myyjänäkään, netissä kuin kadunvarsikauppoinakaan. Sen sijaan vien säännöllisesti tavaraa yliopiston kierrätyshuoneeseen, ja joskus otan jotain tarvitsemaani mukaan.
Haasteen päättymisen jälkeen olen alkanut käyttää ahkerasti Facebookin monia kierrätysryhmiä. Suosikkejani ovat sellaiset, joissa raha ei liiku, ja joissa painopiste on lahjoittamisella vaihtamisen sijaan. Perustamani kierrätyspiste on edelleen paikallisessa neuvolassa käytössä. Olen pitänyt kirjakirpputorin ja perustanut taloyhtiööni kierrätyspisteen. Enimmäkseen olen vain ahkerasti lahjoittanut tavaraa: päiväkotiin, hyväntekeväisyyteen, ystäville, naapureille… Miksi tehdä yksinkertaisesta asiasta sen vaikeampaa?

3. Haaste sisälsi myös hygieniatuotteita. Jos oikein muistan, etikka/soodapesu oli ensimmäisiä syitä, miksi aloin kyllästyä haasteeseen. Se oli vaivalloista läträämistä, ja aloin pestä hiuksia hirmuisen harvoin (jopa omalla mittapuullani).
Nykyään käytän shampoota, mutta vain kerran viikossa. Jos tuntuu, että hiuksia pitää pestä useammin, pesen pelkällä vedellä. Uimahallissa käytän uimalakkia, jotta en joudu pesemään shampoolla montaa kertaa viikossa. Shampoopuolella tapahtui aivan uusi käänne, kun ostin palasaippuan, jota pitäisi pystyä käyttämään myös shampoona. Vielä en ole uskaltanut kokeilla.

4. Haasteet eivät sovi minulle. Haasteesta tulee aivan omanlaistaan stressiä, ja mielestäni aivan tarpeetonta stressiä. Pidän enemmän vähittäisistä muutoksista, jotka johtavat uudenlaiseen elämäntapaan. Halusin kertoa haasteestani blogissa, jotta ulkoinen paine saisi minut jatkamaan. Kävikin toisin päin, ja blogista tuli rasite haasteelle. Päätin pitää pienen tauon, enkä enää haasteen aikana palannut päivittämään edistymisestä.

5. Kokeilu oli ehdottoman mielenkiintoinen! Olen ylpeä siitä, että pystyin noudattamaan asettamiani rajoja puoli vuotta. Senkin jälkeen kolmen kuukauden ajan enemmän noudatin kuin olin noudattamatta. Ennen joulua olin kuitenkin haasteesta luopunut.
Ajoittain muistan onnistumisiani haasteen aikana, ja se auttaa tekemään kulutuskriittisiä ja ekologisia valintoja.

6. Opin pitämään käsin ompelusta. Edelleen paikkaan lasten housuja ja parsin sukkia. Koitan pitää vaatteet käytössä mahdollisimman pitkään. Totesin kuitenkin myös, että lapsiperheessä on välillä ihan järkevää ostaa uusia vaatteita. Onpahan toivoa, että ne kestävät useammalla kuin yhdellä lapsella, ilman että niitä tarvitsee olla paikkaamassa montaa kertaa. Ainakin leikki-ikäisten vaatteet kuluvat niin kovaa vauhtia, että käytetyt eivät vain kestä menoa, ja tuloksena on niin paljon paikattavaa, että aika ei riitä. Tässä on toinen merkittävä syy, joka lopulta johti haasteesta luopumiseen.

Olen yrittänyt miettiä, millaisia pysyviä vaikutuksia haasteella oli elämääni. Todennäköisesti vastaus on, että ei mitään erityisen suuria. Samat teemat pyörivät ajatuksissa edelleen, mutta niin on ollut aina. Haaste oli vain yksi näkökulma ekologisuuteen ja kulutuskriittisyyteen, mutta ihan mielenkiintoinen sellainen. Ehkä tärkeimpiä oppimiani asioita oli se, että haasteet eivät sovi minulle. Yritänkin nykyään viedä elämääni ekologisempaan suuntaan vähän kerrallaan. Huomaan, että muutokset ovat näin paljon pysyvämpiä, vaikka eteneminen on spiraalimaista. Mielenkiintoni harhailee elämän osa-alueelta toiselle, ja keskityn helposti yhteen asiaan: ruokaan, liikkumiseen, ostamiseen, jätteisiin… Kun kiinnostus herpaantuu ja siirtyy toiseen asiaan, jotakin kokeilemistani asioista jää pysyviksi ja toisia unohtuu. Ehkä yritän niitä uudestaan parin kuukauden tai vuoden päästä, ehkä totean, että ne eivät ole yrittämisen arvoisia. Niistä ekokokeiluista, jotka jäävät osaksi elämääni syntyy se pysyvä muutos, johon pyrin.

Kierrätyskäsitöitä vai kuluttamista?

Olen jo jonkin aikaa harkinnut tämän blogin virvoittamista. Nyt sain tarpeeksi vahvan kimmokkeen. Suunta tulee olemaan hieman toinen kuin alun perin, mutta ekologisuuden ja kulutuskriittisyyden ympärillä on tarkoitus pyöriä edelleen. Teen jossakin vaiheessa jonkinlaisen yhteenvedon alkuperäisen haasteen sujumisesta. Nyt päivän aiheeseen:

Kierrätyskäsitöihin liitetään helposti jonkinlainen ekologisuuden mielikuva. Käytetäänhän siinä kierrätysmateriaalia ja kierrättäminen on tietysti hyvä asia. Monilta taitaa kuitenkin jäädä huomaamatta, että kierrätyskäsityöt voivat syntyä aivan samasta kulutusmentaliteetista kuin mikä tahansa muukin käsityö tai harrastus tai teollisuuden tuottama tavara.

Bea Johnson noudattaa elämässään viittä R:ää. Jokaisen kierrätyksestä ja ekologisista arvoista kiinnostuneen pitäisi lukea Bean blogia ja perehtyä niiden merkitykseen kunnolla. Bean viisi R:ää ovat: refuse, reduce, reuse, recycle, rot – tässä järjestyksessä. Järjestys on äärimmäisen olennainen. Vain tässä järjestyksessä näillä keinoilla on pysyvä ekologinen vaikutus elämäntapaamme. Kierrättäminen on listan häntäpäässä, ja ihan syystä.

Avaan hieman näitä viittä keinoa ja sitä miten ne liittyvät kierrätyskäsitöiden ympärille kehittyneeseen tuotantokoneistoon (jonka osia ovat hyvää tarkoittavat käsityöharrastajat):

refuse – kieltäytyminen
Tämä on jokaisen minimalistin ja leppoistajan perustyökalu, mutta on mielenkiintoista, että Bea ei ole minimalisti. Olen katsonut Youtubesta valtavan määrän videoita ihmisiltä, jotka välittävät minimalismin ilosanomaa ja ovat hukkua roskapostiin. Roskapostista voi kieltäytyä! Ei tarvitse keksiä kotiin roskapostilogistiikkaa, jos sitä ei sinne tulekaan. Ei tarvitse keksiä roskapostitaidetta tai valmistaa roskapostikierrätyspaperia, jos sitä ei kotona ole. Jos sallii roskapostin kertymisen postilaatikkoonsa, jotta voisi tehdä siitä värikkäitä paperihelmiä ei mielestäni tee kierrätyskäsitöitä, vaan kuluttaa roskapostia. Nimen omaan kuluttaa, on roskapostin kuluttaja, joka luo kysyntää roskapostille.
Kaikki alkaa siitä, että kotiin ei päästetä turhaa tavaraa, josta kohta jo haluaa eroon.

reduce – vähentäminen
Vähentäminen on toinen jokakodin minimalistin perustyökalu. Siihen perustuvat myös kirpputorit ja netin kierrätysryhmät. Tavaraa on liikaa, siitä pitää päästä eroon. Vähentäminen toimii ainoastaan, jos vähentäjä ei palaa saman tien lähtöruutuun ja osta lisää tavaraa.
Vähentämisen ydinajatus on se, että tavaran tulisi pysyä kierrossa. Jos minä laitan liikkeelle lankavarastoni, moni välttyy ostamasta lankaa uutena (langat ovat lähdössä kiertoon ensi viikolla). Mitä useampi noudattaa tätä periaatetta, sitä vähemmän tarvitsemme uutena tuotettuja tavaroita tai käsityömateriaaleja. Silloin ne eivät mene pilalle ihmisten varastoissa vaan ovat todella käytössä koko sen ajan kuin ne ovat käyttökelpoisia. Vähentämisessäkin on kuitenkin riskinsä. Jos vähentäjän ympärillä on tavarahamstereita, tavarat vain päätyvät jonkun toisen varastoon. Vähentäjälläkin on siis vastuunsa siinä, etä valitsee kenen nurkkiin tavaransa päästää.
Vähentämistä voi ajatella myös toiselta kantilta. Itse olen alkanut ommella käsin, koska se on hidasta. Minulla on aina kesken joku käsityö, eikä ole lainkaan olennaista, mikä se on. Voin vallan hyvin ommella yhtä vaatetta kuukauden, eipähän tarvitse ihan heti keksiä uutta käsityötä. Hidastamalla tietoisesti käsityön tekemistä vähennän syntyvien käsitöiden määrää, enkä joudu miettimään kuka ne huolisi ja kuka niitä ehtii käyttää. Minulla kun ei juuri ole tarvetta uusille tavaroille eikä ainakaan tilaa säilyttää niitä. Teen käsitöitä tarpeeseen ja mahdollisimman hitaalla tekniikalla.

reuse – uudelleen käyttäminen
Nyt lähestytään jo kierrättämistä. Uusiokäyttö on tavaran käyttämistä uudelleen joko samassa tai eri tarkoituksessa. Ostat kaupasta hilloa purkissa ja teet seuraavana vuonna siihen itse hilloa. Tai säilöt siihen nappeja tai pakkaat jämäruuat tai matkaeväät siihen tai käytät sitä matkamukina. Kaikki tämä on uudelleen käyttämistä. Netissä on lukemattomasti niksejä erilaisten tavaroiden uudelleen käyttämiseksi. Usein lähtökohta näissä vinkkilistoissa on se, että jokaisella on kuitenkin tiettyjä tavaroita kaapit pullollaan, joten niille voisi keksiä jotain käyttöäkin.
On kuitenkin hyvä huomata, että uudelleen käyttämisenkin taustalla voi olla kuluttaminen. Jos keksii käyttöä sellaiselle, jota kotona ei vielä ole, ja samalla luo uuden tarpeen sen tavaran hankkimiselle, on kaukana kierrätyksestä. Tuoreimpana esimerkkinä tästä vuoden ehdoton turhake, muovinen kananmunakenno. Kananmunien tuottaja on keksinyt keinon saada ihmiset ostamaan tuotettaan uusiokäytön varjolla, mutta on samalla luonut aikaisemman kierrätettävän pakkauksen sijaan sellaisen, joka ei ole kierrätettävissä kuin muutamalla paikkakunnalla. Kuka haluaa valtavia kananmunakennoja kotiinsa niin monta, että niillä olisi oikeasti hauska leikkiä? Sisäleikkipuistoissa on jättipalikoita valtavia kasoja ja silti ne meinaavat loppua kesken, jos leikkimässä on kolme lasta yhtä aikaa. Vien silti mieluummin lapset sisäleikkipuistoon kuin perustan kotiini sellaisen.
Muovisen pakkauksen käyttö energiantuotannossa ei myöskään ole ekologista (joku ehti jo kertoa, kuinka tämä oikeuttaisi muovipakkaukseen siirtymisen). Joskus yhdeksänkymmentäluvulla vierailin kaatopaikalla, jossa kuuntelin luentoa. Joku kysyi jätteiden polttamisen tulevaisuudesta, ja kaatopaikan edustaja sanoi, että ei ole suunnitelmia sen aloittamiseksi, koska jätteenpolttolaitos tarkoittaisi sitä, että sitoudutaan tietyn jätemäärän tuottamiseen. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin mieli on muuttunut, ja tännekin puuhataan polttolaitosta. Kaikki siis riemurinnoin tuottamaan energiajätettä, kun siitä saadaan energiaa tuottaa jätettä, jolla voidaan tuottaa sitä energiaa! Paitsi että lopulta prosessi syö enemmän energiaa kuin tuottaa, ja sen lisäksi olemme sitoutuneet tuottamaan niin paljon jätettä, että laitos pysyy toiminnassa. Jätteiden poltto ei ole uusiokäyttöä, eikä se mielestäni oikein ole kierrätystään. Enimmäkseen se on mielestäni vain huono idea.

recycle – kierrätys 
Ja nyt ollaan kierrätyskäsitöiden aarreaitassa. Materiaalia tursuaa joka suunnalta, siihen voisi vaikka hukkua ja kaikkea on niin mahdottomasti, että mitä tahansa voi tehdä. Ja jos minä en ehdi ja jaksa. niin ehkäpä joku toinen tarvitsee minun roskiani kierrätyskäsitöihin! Parhaimmillaan tämä on tottakin. Pahimmillaan se johtaa siihen, että ihmiset innostuvat sankoin joukoin muovilusikkalampuista ja tölkinnipsukäsitöistä ja alkavat kerätä toinen toisilleen roskia, joita tietenkin saa ostamalla jotakin tuotetta, josta se roska syntyy. Tämä ei ole kierrättämistä, vaan kuluttamista. On tarve kahvipusseille, joten kaikki juovat vielä viidennenkin kupin kahvia. Saapahan naapurintäti lisää pusseja käsitöihinsä, joista hän ei pääse eroon, kun kylässä kaikilla on jo punottu kassi. Lopulta kukaan ei tarvitse niitä kahvipusseja, joita kaikki keräävät, koska joku voi tehdä niistä jotain.
Kierrätys on materiaalin käyttämistä uudelleen uuden tuotteen valmistuksessa. Yleensä kierrättämisen yhteydessä materiaalin laatu kärsii, ja lopulta jäljellä on kierrätyskelvotonta roskaa. Näin tuppaa käymään myös kierrätyskäsitöille ajan myötä. Sillä erotuksella että kunnallisessa kierrätysjärjestelmässä materiaali voi kiertää pidempään, kun siihen ei sekoiteta niin paljon muita materiaaleja. Jos laminoit rautalankaa ja lasihelmiä muovipussin sisään tehdäksesi mobilen, olet ehkä tehnyt taidetta, mutta lopputulos on auttamattomasti kierrätyskelvoton, vaikka sen osat eivät olleet. Tällaisessa kierrättämisessä ei ole järkeä, ei ainakaan kierrättämisen kannalta. Taiteena sitä voi toki pitää ja arvostaa, mutta silloin käydään jo aivan eri keskustelua.

rot – kompostoiminen
Tiedän, rot ei käänny kompostoimiseksi, mutta sitä Bea sanalla tarkoittaa. Toki sen voi ymmärtää laajemminkin luonnossa tapahtuvaksi hajoamiseksi, siis prosessiksi, jossa ei ihmistä tarvita. Olen monesti miettinyt, että tekisin hedelmänkuorista paperia. Vielä en ole siihen hommaan kunnolla ryhtynyt, lähinnä siksi, että ohjeissa kehotetaan sekoittamaan kuitumassaan PVA-liimaa ja muuta maatumatonta ainesta. Jossakin vaiheessa kokeilen, syntyisikö pelkistä banaaninkuorista paperia, jos prosessi vaatii maatumattomia apuaineita, siinä ei ole ekologiselta kannalta mitään mieltä, vaan on parempi antaa kunnan hoitaa kompostoiminen, ja pyrkiä siihen, että ruokajätettä ja muuta maatuvaa jätettä syntyy mahdollisimman vähän. Siis sen lisäksi, että ylipäätään pyrin vähentämään kaikkea jätettä.

Vielä selvennyksenä: Käsityöt ja luovuus ovat mahtava asia, ne ovat hyväksi ihmiselle. Sen sijaan käsitöiden ja kierrättämisen yhdistäminen kulutusmentaliteettiin on kyseenalaista. Me emme tarvitse aina lisää tai uudempaa tai viherpestympää mitään. Emme yrityksiltä emmekä omien käsiemme kautta syntynyttä. Luomisen tarve on monilla kääntynyt ansaksi, jota kiire vain pahentaa. Halutaan saada nopeasti valmiiksi jotakin, jotta voidaan äkkiä siirtyä seuraavaan käsityöhön. Halutaan kokeilla kaikkia tekniikoita ja kaikkia materiaaleja. Vaikka käsitöistä haetaan rauhaa ja rentoutumista, niihinkin on tarttunut sama kulutushysteria kuin muuhunkiin elämäämme. Craftster-sivuston tämänvuotisessa materiaalinvähennysketjussa yhtenä yhdistävänä teemana on materiaalivaraston organisoiminen ja luopuminen. Silti monista viesteistä kuultaa kuluttajan ahdistus, epätoivo ja luopumisen tuska. Kaikesta kaappeihin kertyneestä on tehtävä jotain, vaikka ei tahtoisi enää koskaan nähdä jotain tiettyä lankakerää tai askartelupaperia. Missä se kaivattu mielenrauha siis on?
Ehkä lopulta hidastaminen ja keskittyminen ovat ne keinot, joilla materiaaliähkyinenkin käsityöharrastaja löytää sisäisen rauhan kokeiltavien käsityöohjeidensa keskellä, lakkaa ostamasta uusia materiaaleja kaappiin, alkaa luopua käyttämättömistä, käyttää uudelleen materiaaleja vanhoista käsitöistään, tekee käsityönsä käsillä olevasta kierrätysmateriaalista ja lopulta mahdollisimman pitkälle maatuvista materiaaleista (huomasitteko ne viisi ärrää?). Näin ainakin huomaan itse toimivani yhä enemmän ja enemmän.
Lopuksi vielä kuva lasten housuista, joihin olen ommellut polvipaikkoja (jotka ovat peräisin vielä rikkinäisemmistä housuista). Mieluummin paikkaan kuin lähden kauppoihin housujahtiin. Aikaakin menee suunnilleen yhtä paljon, mutta voin kuunnella äänikirjaa tai katsoa jotakin sarjaa samalla.