Vuoden 2011 haaste

Vuonna 2011 kokeilin  ostamattomuushaastetta.
The Compact eli sopimus syntyi vuonna 2006, kun kymmenen ystävystä tekivät sopimuksen olla ostamatta mitään uutta vuoden ajan. Periaatteessa haasteessa on vain kaksi sääntöä:
  1. ei saa ostaa mitään uutta ja
  2. pitää lainata, vaihtaa tai hankkia käytettynä.
Alusta asti haasteessa oli kuitenkin poikkeuksia ja osallistujat sopivat lisää matkan varrella. Tärkeimmät yleiset poikkeukset ovat:
  1. ruoka ja lääkkeet
  2. alusvaatteet ja sukat
  3. turvallisuuteen liittyvät tavarat ja
  4. paikalliset käsityötuotteet.
Lisäksi monilla ihmisillä on syystä tai toisesta tarve lisätä omia poikkeuksiaan, ja nämä toki sallitaan. Tärkeintä ei ole täydellinen suoritus, vaan osallistuminen ja pyrkiminen pois kulutuskeskeisestä elämäntavasta. Omat poikkeukseni ovat tällä hetkellä:
  1. kengät
  2. vessapaperi
  3. pölypussit
  4. tiskiaine ja pyykinpesuaine
  5. materiaalit, joita tarvitsen korjatakseni jotakin rikkinäistä.
  6. lamput ja
  7. hammastahna lapsille

Pyrin toki parhaani mukaan välttämään myös poikkeuksissa mainittuja tavaroita ja keksimään niille muita ratkaisuja. On mahdollista, että listaamiini poikkeuksiin tulee jotakin lisää tai jotakin jää pois haasteen aikana. 

The Compactilla on muuten aktiivinen Yahoo-ryhmä. Jos joku haluaa lähteä mukaan haasteeseen, sen voi tehdä liittymällä ryhmään. Monet ryhmän jäsenet ovat vuoden haasteen jälkeen jatkaneet ekologista elämäntapaansa, sillä he eivät ole halunneet enää palata vanhaan. Joten ryhmäläisillä on paljon kokemusta ja hyviä neuvoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti