Olen nyt jaksanut uudettomuutta kuusi viikkoa, ja luulen, että kyse on seitsemännen viikon jämähdyksestä. Siis siitä, mikä tulee vaikkapa laihduttaessa tai muissa pidemmissä elämänmuutosprojekteissa. Jokin ihmismielessä on sellainen, että kuusi viikkoa jaksaa mitä vain, ja sitten uutuudenviehätys katoaa. Ja nyt niin on käynyt minun uudettomalle elämälleni.
Olen ajatellut paljon haluja ja tarpeita, ja erityisesti tarpeita. Niitä asioita länsimaisesta kulttuurista, joita tarvitsen. Kuten vuodesohvaani, joka on hajoamispisteessä ja ainoa sänkyni, tai yliopiston kopiokorttia, jota tulen tarvitsemaan opiskeluihini syksyllä. On paljon sellaisia pieniä ja isoja asioita, joiden tärkeyden olen oppinut ymmärtämään nyt näiden viikkojen aikana, kun olen itse aiheuttanut sen, että en voi korvata niitä uusilla tavaroilla.
Mutta mikä olikaan haasteen tarkoitus? Ei suinkaan ole tarkoitus tehdä elämästäni vaikeaa tai ankeaa. Tarkoitus oli tuoda esiin uusi näkökulma länsimaiseen kulutuskulttuuriin ja samalla muuttaa omaa elämääni ekologisemmaksi. Olen kuitenkin jo tajunnut, että tavaroiden osalta elän jo valmiiksi huomattavan ekologisesti, ja että paljon suurempi vaikutus olisi, jos keskittyisin ruokaan tai vaikkapa tietotekniikan käyttötapoihini. Siispä joudun kysymään: Mihin vedän rajan? Jatkanko haastetta vielä sittenkin, kun se tuntuu typerältä ja olen todistanut itselleni sen, mitä ikinä lähdin todistamaan? Vai jätänkö kesken, ja alanko silloin pitää itseäni luovuttajana?
En edelleenkään osta mitään uutena, en siis ole luovuttamassa. Mutta nyt en tiedä, mitä teen, jos vuodesohvani hajoaisi juuri nyt. En tiedä olisiko minulla tahdonvoimaa ja kekseliäisyyttä ratkaista tilannetta muuten kuin marssimalla huonekaluliikkeeseen ja ostamalla uuden sohvan. Olisiko sohvan ostaminen luovuttamista vai uusi näkökulma haasteeseen?
Jotenkin näin työttömänä ja rahattomana oppii elämään (pakosta) ostamatta mitään uutta. Ruokapöydän tuoleja tarvitsimme lisää, ne löytyivät kirpputorilta. Löytyisiköhän sieltä myös sinulle sohva? Eikö se kopio-kortti ole nk vättämättömyys, en pitäisi sitä 'uutena' asiana.
VastaaPoistaMielestäni uuden sohvan ostaminen olisi ymmärtäväinen teko itsellesi.
VastaaPoistaNykyään annetaan usein liian vähän armoa muille ja itselleen.
Tällaisessa haasteessa ei niinkään ole kyse luonnonmukaisuudesta tai luonnollisuudesta. Jos afrikkalaisille ihmisillä olisi varaa ostaa vuode, he ostaisivat sen. Jos luolamies löytää pehmikettä päänsä alle, hän ottaa sen. Luonnon lakien mukaan, sinä toimisit oman hyvin vointisi parhaaksi.
Tavaroiden rajoittaminen voi myös olla oman hyvinvoinnin tavoittelua.
blogista lainattua:
Sama pätee pukeutumiseen ja sisustukseenkin. Liikaa kivaa (ihanat verhot, ihanat tyynyt, ihanat, taulut, ihana matto, ihana tapetti jne) ei ole kivaa, jos ne eivät ole harmoniassa keskenään.
EN tarkoita että kaikkien pitää elää valkoisissa taloissa beigen värisellä sisustuksella, VAAN sitä ettei kotisi rajoita sinua. Jos olet stressaantunut, ei kivaa tavaraa täynnä oleva sekainen koti oloasi paranna.
Kun sinulla on tilaa hengittää, olla, tehdä ja luoda kodissasi (etkä jätä mitään tekemättä siksi että se on liian työlästä), mielesi lepää ja nautit olemisesta, silloin kotisi on viihtyisä.
No matter how it looks !
(http://omallapolulla.blogspot.com/)
Haasteessa on enemmänkin kyse henkisyydestä. Rajoittamalla kulutusmahdollisuuksiasi, pyrit ymmärtämään paremmin nykyisin vallitsevaa kulutusta ja materialismi.
Verraten että munkit vetäytyvät arjen maailmasta, löytääksen korkeamman totuuden.
Sinä vetäydyt omasta normaalista arjestasi oivaltaaksesi uutta.
Eat, Pray, Love kirjaa VAPAASTI (!!) lainaten:
joogit joogaavat sillä on vaikea päästä korkeampaan henkiseen tilaan, jos lonkkaa kolottaa meditoidessa.
Mielestäni tämä neuvo sopii vuoteeseesi: Vaikea oivaltaa ja ymmärtää jos selkäsi kipeytyy ja nukut huonosti, kun et voi haasteen takia hankkia uutta vuodesohvaa...
Hei
VastaaPoistaOletko vielä "ostolakossa"?
Kirjoitan kolumnia Salon Seudun Sanomiin Älä osta mitään -päiväksi. Minua kiinnostaa kuulla, kuinka bloggaajat ovat jaksaneet hankkeessaan.
En tietenkään kirjoita kenestäkään nimellä enkä tunnistettavana.
Olisin kiitollinen vastauksestasi