Uudettoman haasteelle kävi, kuten haasteille monesti käy, ensin se laimeni ja sitten unohtui. Mutta jaksoin sentään puoli vuotta! Blogia jaksoin päivittää vain kolmisen kuukautta.
Haasteesta on aikaa jo neljä vuotta, joten sen tarkempi ruotiminen tuntuu jokseenkin tarpeettomalta. Listaan siis vain joitakin hajatelmia:
1. Halusin luoda itselleni ekologisen kuluttamisen verkoston. Ainakaan haasteen aikana se ei onnistunut, ja vieläkin tunnen monissa asioissa olevani aika yksin.
2. Halusin selvittää ja opetella käyttämään erilaisia järjestelmiä tavaran pitämiseksi kierrossa. Osa kokeilemistani jutuista osoittautui toimimattomiksi, mutta osa on edelleen käytössä. Kirpputoreja en enää jaksa sen paremmin ostajana kuin myyjänäkään, netissä kuin kadunvarsikauppoinakaan. Sen sijaan vien säännöllisesti tavaraa yliopiston kierrätyshuoneeseen, ja joskus otan jotain tarvitsemaani mukaan.
Haasteen päättymisen jälkeen olen alkanut käyttää ahkerasti Facebookin monia kierrätysryhmiä. Suosikkejani ovat sellaiset, joissa raha ei liiku, ja joissa painopiste on lahjoittamisella vaihtamisen sijaan. Perustamani kierrätyspiste on edelleen paikallisessa neuvolassa käytössä. Olen pitänyt kirjakirpputorin ja perustanut taloyhtiööni kierrätyspisteen. Enimmäkseen olen vain ahkerasti lahjoittanut tavaraa: päiväkotiin, hyväntekeväisyyteen, ystäville, naapureille… Miksi tehdä yksinkertaisesta asiasta sen vaikeampaa?
3. Haaste sisälsi myös hygieniatuotteita. Jos oikein muistan, etikka/soodapesu oli ensimmäisiä syitä, miksi aloin kyllästyä haasteeseen. Se oli vaivalloista läträämistä, ja aloin pestä hiuksia hirmuisen harvoin (jopa omalla mittapuullani).
Nykyään käytän shampoota, mutta vain kerran viikossa. Jos tuntuu, että hiuksia pitää pestä useammin, pesen pelkällä vedellä. Uimahallissa käytän uimalakkia, jotta en joudu pesemään shampoolla montaa kertaa viikossa. Shampoopuolella tapahtui aivan uusi käänne, kun ostin palasaippuan, jota pitäisi pystyä käyttämään myös shampoona. Vielä en ole uskaltanut kokeilla.
4. Haasteet eivät sovi minulle. Haasteesta tulee aivan omanlaistaan stressiä, ja mielestäni aivan tarpeetonta stressiä. Pidän enemmän vähittäisistä muutoksista, jotka johtavat uudenlaiseen elämäntapaan. Halusin kertoa haasteestani blogissa, jotta ulkoinen paine saisi minut jatkamaan. Kävikin toisin päin, ja blogista tuli rasite haasteelle. Päätin pitää pienen tauon, enkä enää haasteen aikana palannut päivittämään edistymisestä.
5. Kokeilu oli ehdottoman mielenkiintoinen! Olen ylpeä siitä, että pystyin noudattamaan asettamiani rajoja puoli vuotta. Senkin jälkeen kolmen kuukauden ajan enemmän noudatin kuin olin noudattamatta. Ennen joulua olin kuitenkin haasteesta luopunut.
Ajoittain muistan onnistumisiani haasteen aikana, ja se auttaa tekemään kulutuskriittisiä ja ekologisia valintoja.
6. Opin pitämään käsin ompelusta. Edelleen paikkaan lasten housuja ja parsin sukkia. Koitan pitää vaatteet käytössä mahdollisimman pitkään. Totesin kuitenkin myös, että lapsiperheessä on välillä ihan järkevää ostaa uusia vaatteita. Onpahan toivoa, että ne kestävät useammalla kuin yhdellä lapsella, ilman että niitä tarvitsee olla paikkaamassa montaa kertaa. Ainakin leikki-ikäisten vaatteet kuluvat niin kovaa vauhtia, että käytetyt eivät vain kestä menoa, ja tuloksena on niin paljon paikattavaa, että aika ei riitä. Tässä on toinen merkittävä syy, joka lopulta johti haasteesta luopumiseen.
Olen yrittänyt miettiä, millaisia pysyviä vaikutuksia haasteella oli elämääni. Todennäköisesti vastaus on, että ei mitään erityisen suuria. Samat teemat pyörivät ajatuksissa edelleen, mutta niin on ollut aina. Haaste oli vain yksi näkökulma ekologisuuteen ja kulutuskriittisyyteen, mutta ihan mielenkiintoinen sellainen. Ehkä tärkeimpiä oppimiani asioita oli se, että haasteet eivät sovi minulle. Yritänkin nykyään viedä elämääni ekologisempaan suuntaan vähän kerrallaan. Huomaan, että muutokset ovat näin paljon pysyvämpiä, vaikka eteneminen on spiraalimaista. Mielenkiintoni harhailee elämän osa-alueelta toiselle, ja keskityn helposti yhteen asiaan: ruokaan, liikkumiseen, ostamiseen, jätteisiin… Kun kiinnostus herpaantuu ja siirtyy toiseen asiaan, jotakin kokeilemistani asioista jää pysyviksi ja toisia unohtuu. Ehkä yritän niitä uudestaan parin kuukauden tai vuoden päästä, ehkä totean, että ne eivät ole yrittämisen arvoisia. Niistä ekokokeiluista, jotka jäävät osaksi elämääni syntyy se pysyvä muutos, johon pyrin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti